27. huhtikuuta 2014

Vadelmaista bambua

Mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista, kukkasista,
inkivääristä, kanelista.
Niistä on pienet tytöt tehty.
Lapsuudenystävälle syntyy kesällä tyttövauva, joten jo perinteiden velvoittamana neuloin vauvalle perinteisen kypärämyssyn. Lankana tällä kertaa pehmeä Novitan Bambu, jonka koostumuksesta puolet on bambu-viskoosia ja puolet puuvillaa. Kiinnitysnauhaksi kiinnitin tällä kertaa satiininauhan, jolloin lopputulos on vielä tyttömäisempi. Bambu on neuloksena todella venyvää, joten saa nähdä, tuliko piposta pienimmässä koossa kuitenkin liian suuri, varsinkin, kun 3mm bambupuikot olivat hukkateillä ja jouduin neulomaan 3,5 mm puikoilla. Materiaali on kuitenkin vastasyntyneelle ihanan pehmoista. 

Lanka: Novita Bambu vadelma (562)
Langankulutus: 30 g
Puikot: 3,5 mm bambupuikot

Myssyn kaveriksi neuloin lopusta Bambusta Unileluja, pehmoeläimiä & nukkeja - kirjasta löytyvän Nukkumatin. Vadelmainen Bambu loppui lakin loppukavennuksissa kesken, joten jatkoin luonnonvalkoisella. Nukkumatti toivottavasti tuo vastasyntyneen perheeseen oikein makeita yöunia.. Ainakin nukkumatti tuntui olevan meidän vauvan mieleen; sitä on pehmoista rutistella ja hypistellä pienillä sormilla.



Malli: Nukkumatti (Unileluja, pehmoeläimiä ja nukkeja- kirjasta)
Lanka: Novita Bambu vadelma (562)
Langankulutus: 74 g
Puikot: 3,5 mm bambupuikot


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti