12. kesäkuuta 2014

Vesimelonilaukun ohje



Tarvikkeet:

40 cm musta vetoketju
mustaa ompelulankaa vetoketjun kiinnitykseen
ohut ompeluneula
Miami-lankaa: vadelma (555) 2 kerää, mustaa (099) muutama gramma, vihreää (339) 1 kerä
2,5 mm virkkuukoukku
päättelyneula

Laukkuun tarvitaan kolme virkattua osaa (kaksi puoliympyrää ja yksi kuori, jossa on ikään kuin kaksi "kolmiota" allekkain). Virkkaa ensin kaksi vadelmanpunaista meloniviipaletta ja sitten vihreä kuori.

Meloniviipale: Virkkaa vadelmanpunaisella 30+1 ketjusilmukkaa. Virkkaa syntyneisiin silmukoihin (jätä ensimmäinen väliin) 30 kiinteää silmukkaa ja aina kerroksen päähän yksi ketjusilmukka käännöstä varten. Käännä työ ja virkkaa muuten normaalisti kiinteitä silmukoita, mutta virkkaa ensimmäiseen ja kerroksen viimeiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa. Näin kerroksen silmukkamäärä lisääntyy kahdella. Toista lisäyksiä joka toinen kerros. Jos haluat vesimeloniin siemeniä, ota musta lanka työhön ja virkkaa aina satunnaisesti mustalla langalla vadelmapunaisen joukkoon. Voit katso vinkit tasovirkkaukseen kahdella värillä täältä. Kun työn yläreunan leveys on noin 40 cm (tai valitsemasi vetoketjun levyinen), virkkaa yksi musta kerros ja päättele langat. Virkkaa toinen meloniviipale vastaavasti.



Melonin kuori: Virkkaa 5+1 ketjusilmukkaa. Virkkaa syntyneisiin viiteen ketjusilmukkaan (jätä ensimmäinen väliin) kiinteitä silmukoita ja lisää joka toinen kerros kaksi silmukkaa työhön. Tee lisäyksiä niin kauan, kunnes kassin pohja on haluamasi levyinen. Älä lisää silmukoita enää sen jälkeen. Kun kuori yltää kassin pohjan keskiosaan, ryhdy tekemään peilikuvaa kuoren alkupäälle, eli ryhdy kaventamaan kuorta samassa tahdissa kuin kuoren aluksi lisäsit. Kuori on valmis, kun se yltää reunustamaan meloniviipaletta reunoista pohjan kautta aina toiseen reunaan saakka.



Yhdistely: Ompele vetoketju melonin yläosaan. Yhdistä kuori meloniviipaleisiin ompelemalla. Kiinnitä laukkuun haluamasi olkahihna, esimerkiksi vanha vyö.

Käy osallistumassa kesäarvontaan täällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti